Ja nyt alako Vitnessit: Vippiksen testissä PUMP

Mystinen KK-tarra pääsi tänään ensi kertaa tositoimiin, kun sain esitellä sen yliopistoliikunnan superpirteälle pump-ohjaajalle.

Pump (muinaiskreikaksi pumpati) sanana on peräisin antiikin Kreikasta. Luontevimmaksi suomennokseksi sille useammiten annetaan termi hetki ennen kuolemaa. Vaikka käsitteen syntyhistoriasta liikkuu monenlaisia tarinoita, useimmat akateemisesti relevantit lähteet antavat sille suhteellisen yksimielisen selityksen: näiden mukaan pumpati oli alun perin se joistakin sekunneista joihinkin minuutteihin kestävä ajanjakso, jonka gladiaattori tiesi viimeisekseen tässä elämässä tuijottaessaan leijonaa silmiin kuolemankehässä.

Nykysuomessa Pump - Bodylla tai ilman - on siis ryhmäliikuntatunti, joka on, öh, vähän niin kuin airopiggiä levytankopainoilla höystettynä.

Minulla on jonkinmoinen hämärä (Body)Pump-menneisyys, joten aavistuksen tiesin, mitä odottaa. Tunnin alussa ohjaaja kuitenkin yllättäen kysyi, oliko salissa sellaisia, jotka ovat ihan ensimmäisellä Pump-tunnillaan. Hämmennyin ja suoritin päässäni pikaisia laskutoimituksia "Ööööh. Siis BodyPumpissahan olen käynyt. Mutta en pelkässä Pumpissa. Toisaalta hän varmasti vain katsoo minua säälivästi, jos tämänrunkoisena väitän, etten suinkaan ole ensimmäistä kertaa. Ja sitten hän tunnin edetessä ajattelee, että huonostipa osaa, jos on ennenkin ollut tämmöisissä touhuissa. Sitä paitsi viimeisimmästä BodyPump-kerrastanikin on varmasti jo kuutisen vuotta aikaa. Ja en kuitenkaan yliopistoliikunnalla ole koskaan ollut..." Kesken ajatusteni poukkoilun olin kuitenkin jo kaiken varalta nostanut käteni puoliväliin viittauksen merkiksi, johon ohjaaja hymyillen nyökkäsi "No niin minä vähän arvelinkin" -ilme naamallaan. Koko tunnin tämä pirteänreipas ohjaajamme pitikin minusta hyvää huolta ja kovasti kannusti nähdessään pumpatini olevan jo aivan nurkan takana odottelemassa.

Luulen nimittäin, että ohjaaja tosiaan pelkäsi minun heittävän henkeni niille sijoilleen. Minulla oli oikeasti todella mukava ja tehokas treeni, sain riehuttua oman mittapuuni mukaan oikeinkin kiitettävästi ja tunnin jälkeen oli todella tyytyväisen väsynyt olo. Mutta kun on varustettu näinkin luontevan hehkeällä, lähes koko naaman levyisellä, jotakuinkin itsekseen syttyvällä hymyllä (kts. aikaisempien postausten omakuvat), sellainen tietynlainen into ja hyvä olo ei oikein pääse välttämättä välittymään ohjaajalle asti. Jos kokisin säteilevältä näyttämisen olevan minulle luontaista, harrastaisin kilpatanssia. Mutta koska en koe, ja toisaalta mentaliteettinikin hyvin sointuu kasvojeni ilmeeseen ('Tänne mitään nauttimaan ole tultu. Raivon kautta, Virpiseni, raivon kautta!'), koen edelleenkin Pumpin olevan minulle erittäin soveltuvaa reeniä, ja ensi viikolla kuulkaas uudestaan! (Seurakin on tervetullutta, vinkvink, arvon opiskelijakamraatit!)

Kuvatodisteita minulla ei tällä kertaa ole esittää, koska olin niiiiin sairaan nopee, että kamera ei kertakaikkiaan ehtinyt tarkentaa. Eiku hetkinen, eihän mulla ollu kamera ees mukana.

Testitulokset

Kokonaisarvosana: 9+

Kiitimme: Soutuliikkeissä tielle tulevaa vatsamakkaraa; liikerata jäi selvästi pienemmäksi kuin monella, monella muulla kanssaliikkujalla ja oli näin ollen huomattavan kevyt tehdä.

Moitimme: Mustelmia vatsamakkarassa.

Ps. Ei oo näkyny tunnuksia sinne virtuaalipainonhallintaryhmään, vaikka tännään piti käynnistyä. Ne varmaan näki mut pumpissa ja totes, et hän ei kyllä mitään ryhmiä tartte! Kun lukis tarkemmin noi kaikki viestit ni osais toimia oikein... eli itsehän olin jättänyt jotain olennaista tekemättä, jonka vuoksi en sitten saanut sovellusta käyttööni. Ja tuskinpa siellä ketään on viikonloppuna asiaa enää hoitamassa. Joten josko sitten vaikka maanantaina pääsis honmansyrjään kiinni.

Pieniä askeleita ihmiskunnalle, suuria harppauksia persjalkaisille

Tänään on ollut suurten muutosten päivä. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ei puhuta isoista asioista, mutta henkilökohtainen universumini onkin sitten laitettu uuteen kuosiin lattiasta kattoon! Nimittäin ruokaostoksia verkkaisesti aamulla rauhassa lähes tyhjässä kaupassa tehdessäni tulin ratkaisseeksi ihan useammankin maailmanluokan ongelman.

Aloitetaan välipala-gatesta.

Pitäisi vaan suosiolla uskoa, että jotain pientä naposteltavaa on hyvä kuljettaa mukana, ainakin niin kauan, että oppii pärjäämään tyystin ilman naposteluja. Silloin joskus aiemmin osasin syödä pähkinöitä ihan nälänsiirtotarkoituksessa, mutta nyttemmin taas en ole vaivautunut kuljettelemaan pähkinöisiä mukanani. Ja kun se nälkä sitten kuitenkin minut jostain aina yllättää, niin kylmätiskistä melko usein on saattanut tulla valittua jotain muuta kuin pähkinää. Vähän kun vielä ripsautan suolaa joukkoon ja hölskyttelen heidät suloisesti sekaisin, niin jo vot.

Toinen, ehkä vielä mittavampi ratkaistu ongelma liittyy suuruudenhulluuteeni ja yritykseen varautua kaikkeen.

Niin. Pyysin nimittäin vuosi sitten joululahjaksi itselleni pientä termosta, että voin kuljettaa omia juomia yliopistolla mukanani. Termosmuki minulta jo löytyi, mutta sehän ei tarpeeksi kauaa pitänyt kahvia lämpimänä. Noh, totesin, että se pienin markkinoilla oleva, 0,35 l on liian pieni termarikseni. Niinpä olin jo luullut valinneeni 0,5 l vetoisen yksilön. Sitten kuitenkin aloin pohtia, että entä jos... jos päivä sattuukin venymään, tai vaikkapa ydinsota syttymään ja joudun evakkoon pommisuojaan enkä pääse keittämään kahvia tai teetä moneen päivään, niin kun minulla on edes hiukan isompi termari mukanani, niin jo saan edes sen yhden ylimääräisen kupposellisen nautiskeltua. Idea tuntui silloin loistavalta, sillä eihän nyt 0,7 litrainen (vai olikos se peräti litran vetoinen? huu nous.) kovin paljon puolilitraista isompi ole. (Ahti, kuvassa vasemmalla.) Eihän se paljoa toki olekaan, mutta juuri sen verran, että varsinkin täytenäisenä painaa ihan kiitettävästi, ja onpa ympärysmitaltaankin sellainen, ettei sitä kyllä mukaan ole tullut otettua kuin ihan pariin kertaan. Ja on muuten illalla ollut vielä se yksi kylmä kupillinen pohjalla oikein kotiinviemisiksin... Joten tänään valitsin sitten reissullani kevyimmän ja ympärysmitaltaan repun sivutaskuun sopivamman puolilitraisen elämänkumppanin mukaani.

Termarin tuoteselosteessa lukee, että Retki-tuotteet on erityisesti kehitetty liikkuvalle ihmiselle. Onneksi eivät kassalla sitä huomanneet, vaan suostuivat myymään termarin minulle mutinoitta! Huomenna hän pääsee jo ihan testiin saakka. Ajattelin keittää jotain mukavaa maustettua mustaa teetä mukaani, ettei tarvitse puolta omaisuutta hukata kuppiloihin.

Ja nyt päästään kuulkaa oikein Vitnessiin kiinni. Tai ainakin sen teoriaan. Tämä kolmas juttu onkin sellainen, että olen suunnitellut sitä vuodesta 2007 asti. Jo hamasta fuksiudustani saakka olen joka vuosi tämän aikonut toteuttaa. Ja nyt viimein tänään investoin korkeakoululiikunnan (ent. yliopistoliikunta) tarraan!

Mikäli olen opiskelijatovereiden puheet tulkinnut oikein, tämä tarra oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikille kuntosaleille, mitä koko Keski-Suomesta löytyy, rajattomat Personal Rainerin palvelut, henkilökohtaisen pukuhuoneen Hall of Lamelle, oikeuden etuilla kaikkia nuorempia opiskelijoita (eli k a i k k i a) ruokajonoissa... Plus että ainakin maksuttoman pääsyn kahdelle yliopiston (maksulliselle) kuntosalille, huikean määrän ryhmäliikuntatunteja, palloiluvuoroja ja niin etelleen. Että nyt ei sit enää tartte miettiä, että alottasko jonkun uuden harrastuksen, vaan voin hankkiutua ihan tutulla ja turvallisella Seminaarinmäellä tervehenkisten harrastusten pariin ihan näine hyvineni.

Huomatkaa erityisesti sädehtivä hymyni! Näin se vaan liikunta ja sen suunnitteleminen heti vaikuttaa hyvinvointiin. Kuten kuvasta näkyy, niin kyllä ei natseinkaan nihilisti saa pidettyä naamaa peruslukemilla, kun lukemattomien lukuvuositarrojen vieressä on vihdoin ja viimein tämä mystinen liikuntatarra.

Lopuksi vielä pientä tuotetestausta! Mikä toki sekin oli pieni, mutta merkittävä löytö henkilökohtaisella välipalasarallani. Pohdiskelin nimittäin siinä aivan liian nälkäisenä ostoksia tehdessäni, että jotain välipalaa olisi saatava. Olin kuitenkin juuri juhlallisesti luvannut kartella vehnää vielä entistä tiuhemminkin, joten patonki oli jätettävä hyllyyn. Niinpä silmiini sattui aivan puolivahingossa, siinä kahvikermoja ostoskärryyn lappaessani tällainen purtelo.

En tiedä, onko tästä Laitilan kanatarhtan (varmaan heti se seuraava rakennus siinä virvoitusjuomatehtaan vieressä?) proteiinismoothiesta pyörinyt jossain isotkin mainokset (televisiota kun en omista ja netti-tvkin on hyvin vaihtelevalla käytöllä), mutta minulle tuttavuus oli aivan uusi! Suhtaudun tuotteeseen hiukkasen skeptisesti, ja suunnittelin mitä värikkäimpiä sanankäänteitä kuvaamaan, että kuinka sitä ihmisraukoille näläntunteeseen kaikkea sotkua myydäänkään. Mutta hyvänen aika, tuotehan oli varsin kelvollinen! Maku oli hiukan hapan, muttei liian. Ja erityisesti mukavan pehmeän vaniljainenkin olematta lainkaan öklömakea. Äkkimakeus nimittäin torppaa yleensä kaikki yritykseni juoda proteiini- ja jogurttijuomia. Lisätyn sokerin määrä tosin karkoittaa monesti ihan jo tuoteselostetta tutkiessa, ilman että juoma pääsee mukanani edes kassalle asti. Tässähän lisättyä sokeria ei ole lainkaan, ja makeutusaineenakin on vain steviaa! Se, mikä minut tämän purkin sai ylipäänsä ostamaan, oli se, että lisäaineita oli todella vähän, ja tuoteselosteen kaikki ainekset olivat jokseenkin tunnistettavia.

Jos jostain pitäisi miinusta antaa, niin pakkauskoko. Jos tuotteen kopsaisee tapaani kaupan kylmähyllystä välipalaksi, eikä ole tarkoitusta mennä kotiin toviin, niin yli tätä kyllä jää. Pakkaushan on kahden annoksen, mikä on sinällänsä heti juotavaksi tarkoitettuun tuotteeseen hiukan jännä valinta. Mutta uskon, että tulen kyllä toistekin ostaneeksi moista. Mutta tuu mukkaan just sillon, nii saat puolet itelles!

Ps. Blogissani on vierailtu jo lähes 700 kertaa (omia klikkauksiani niistä ehkä vain noin 500?) – valtaisat kiitokset teille kaikille <3