Jos pullukka ei mene pyörän luo, ...

...pyörä tulee pullukan luo.

Kuopuksemme syntymän jälkeen aloitin kuntoiluni kuntopyöräillen. Totesin tuolloin, että lapsen päiväuniaika on mitä loistavinta kuntoiluaikaa, mutta että mikään vaunulenkkeilijä en ikinä ole ollut. Niinpä ostin kuntopyörän ja lupasin polkea sillä öhm muistaakseni puoli tuntia joka ikinen päivä. Pidin lupaukseni, ja pian olinkin siinä kunnossa, että siirryin jouheasti juoksureeneihin ulos. Kävelemisestä kun en ikinä ole oppinut tykkäämään.

Niinpä ajattelin uusia tämän. Vanhan kuntopyöräni jouduin myymään jo aikapäiviä sitten, mm. siksi, että tilaa ei kertakaikkiaan ollut moiselle rohjolle. Vahingosta viisastuneena päädyin etsimään sellaista versiota, jonka pitäminen ei kaadu tilahaasteisiinkaan. Sellainen sattuikin sopivasti kohdalle sopivaan hintaan, ja niinpä olohuonettamme koristaa taas pyöräntapainen.

Vokottelin itseäni myös sillä ajatuksella, että no nyt minulla on sitten lupa hyvällä omallatunnolla katsella myös jotain mukavaa sarjaa töllöstä. Viime aikojen hektisyys kun ei oikein ole moiselle sijaa jättänyt. Ja 40-50 min. mittainen jakso on mitä mainioin aikatauluttajakin - sen nyt koko jaksollisen jaksaa hätäseen jopa polkeakin. Loppukesästä sitten tietysti vaatii jonkun Tuntemattoman sotilaan yhtämittaisen katsomisen, että pyöräilystä on hyötyä, mutta mitäpä se sekään haittaa; sittenhän voisi vaikka antaa itselleen luvan lunastaa Netflixinkin, että varmasti riittää katsottavaa.

Niin minä nyt tässä kaiken kansan kuullen juhlallisesti lupaan, että maanantaista alkaen poljen joka viikko vähintään kaksi tuntia. Kahdesta tunnista saa vähentää muut vaativat urheilusuoritukset. Mutta että nyt ei ole yhtä ainutta syytä sille, ettenkö joka viikko liiku vähintään kahta tuntia!


Ps. Olen jo melkein oppinut laittamaan ruokaa! Ja se on hetkittäin jopa ihan mukavaa touhuakin. Ja kyllä, oi kyllä, joka ikinen iltapäivä olemme nautiskelleet perhepäivällisen! Tai siis ainakin päivällisen, muutama kerta on ollut vähän vaihteleva kokoonpanoltaan. Mutta että siinä määrin on jo rutiinia tämä touhu, että jos joku päivä on sillä tavalla, ettemme pääse ihan koko völjy kasaantumaan yhteisen ruoan äärelle, ihan alkaa jo ikävää pukata. Tiijjä vaikka alkasin pikku hiljaa kasvaa aikuiseksi?

Askelmittariangst

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi ladata kännykkääni sovelluksen, joka mittaa päivittäisen askelmääräni. Tai ei sitä tarvinnut itse asiassa edes ladata, vaan ihan vain aktivoida tuolta sovelluksista.

Tiesin kyllä, että se on huono idea. Tai siis oikeastaan todella loistava idea! Mutta ihan en arvannut, että tilanne on oikeasti näin huono.

Olen antanut mittarin olla päällä nyt jokseenkin tauotta maaliskuun loppupuolelta saakka. Mutta tästä huhtikuulta saa kyllä oikein kattavan kokonaiskuvan "aktiivisuudestani". Kovasti toivon, että mittari ei ole kovin tarkka, ja se vaikka jättää n. joka toisen askeleen mittaamatta. Tai sitten se ei tajua, että askeleeni on oikeasti kamalan lyhyt, ja laskee öh kolme askeltani yhdeksi askeleeksi.

Appsin oletustavoitteena on 7500 askelta, mikä kai sekin on alakanttiin... mutta että kertaakaan en ole edes siihen päässyt.

Muistan, kun joskus luin huvittuneena lehdestä näitä "Näin lisäät arkiaktiivisuuttasi" -listauksia. Naureskelin ajatukselle, että oikeastiko jonkun täytyy jäädä bussista pois pari pysäkkiä ennen tai jättää auto supermarketin takimmaiseen parkkiruutuun saadakseen edes muutaman lisäaskeleen päiväänsä.

KYLLÄ EN NAURA ENÄÄ!

Kyllä harrastin kuulkaa "liikuntaa" minä töissäkin - ihan tarkoituksella menin alakerran kopiohuoneeseen vaikka toimiston kanssa samassa kerroksessakin olisi ollut. Ja menin ruokatunnilla sinne kauempaan lounaspaikkaankin!

Mutta ehkä vielä jotain tartteis lisäks tehdä?


Ps. Muuten on menny tosi kivasti! Takas oon palannu ruotuhun ruokailujen suhteen. Omaa naposteluanikin näemmä hillitsee tieto lämpimästä iltapäiväruoasta. Plus että töissäkään ei ehdi nälkiintyä, kun on mielekästä tekemistä. Paino on pysytelly siinä parin kilon puotoksessa, mikä on paljon parempi vaihtoehto kuin että kaikki olisi tullut takaisin. En vihaa ruoanlaittoa enää niin syvästi ja olen osoittanut sen suhteen jopa orastavaa luovuutta ja lahjakkuutta (siis omassa skaalassani, en millään Hans Välimäki -asteikossa).

Elämäni pääsiäisporsaana

Kyllä täällä vielä henki pihisee. Erityisesti astmaa potevan aviomiehen keuhkoissa. Mutta ei siitä sen enempää - eihän tämä hänen tarinansa ole.

En ole käynyt vaa'alla. Tai siis olen, mutta astuttuani vain vasemmalla jalalla sen päälle totesin, että oikeaa jalkaa on ihan turhaa edes ottaa mukaan, kun jo puolikas minua painaa niin paljon.

En enää edes muista, mitä kaikkia tekosyitä minun piti teille ripittää, mutta ei kai sen väliä. Ei taida mikään miksikään muuttua, vaikka kuinka itkisin kurjaa kohtaloani; tulin, söin ja söin lisää. Siinä koko totuus.

Pääsiäiseksi olin tosin antanutkin itselleni luvan repsahtaa. Tosin neljä päivää on hiukan liian pitkä aika repsahdukselle. Ei sitä siinäkään ajassa onneksi ihan veneen alle kerkiä, mutta kohtuus se olisi oltava kerjätessäkin. Muu perhe oli siis reissussa koko pääsiäisen, ja minä olin kotona opiskelutovereineni opintojen edistämistä yrittämässä. Sellaista tehokasta aikaahan ei sovi terveellisten ruokien kokkailuun käyttää (ja ihminen tarvitsee lomaa joskus ihan kaikesta, myös ruoanlaitosta). Joten elimme mämmillä, karkilla ja pakastepinaattipizzalla. Oli hyvää, ei käy kieltäminen. Mutta ei sen paremmin käy kieltäminen sitäkään, että olipas hyvää ensimmäistä kertaa päästä moisen rupeaman jälkeen ihan oikeaa ruokaa syömään.

Ai niin, flunssahan se yksi tekosyy oli. Ollaan oltu kipeänä koko völjy vuoronperään. Mutta nyt kai oltaisiin jo voiton puolella. Että sekin kortti on sitten jo käytetty, ja kohta olisi otettava vastuu omista tekosistaan tai tekemättä jättämisistään ;)

Muuten elämä on oikein kivaa edelleenkin; Päivällisen laittoa olen harrastanut hyvällä menestyksellä, se on integroitunut niin luontevaksi osaksi elämäämme että en osaa enää sitä skipata kun koko porukka ollaan kotona! Ideoita saa kertoa edelleenkin. Tähän mennessä on kokeiltu porkkanasosekeitto, kanakeitto, linssikeitto ja punajuurisosekeitto. Ja sitten tietysti erinäisiä pottu+lisuke-settejä sekä sekalaisia salaattivariaatioita. Uusia töitä aloitin kuun alussa, kovasti olen viihtynyt sielläkin. Opinnotkin ovat tässä ohessa melkein itsekseen edenneet kokonaisen kahden kurssin verran!

Että hei, ei tässä oikeastaan tarvitsisi enää kuin saada ruokavalio kuntoon ja ruveta liikuntaa harrastamaan, niin alkaisi olla melko hyvä paketti kasassa!

Ehkäpä jo huomenna uskaltaudun vaa'alle ihan kokonaisuutena. Ruokavalion jo laitoinkin kuosiin. Ja sen liikunnan minä tässä ... noh, laitan kuntoon. Jahka kerkiän. Mutta että jotain uutta liikuntalajia olisi lähdettävä testaamaan, ihan jo pelkästään siksi, että pääsisin tänne tekemään raporttia!


Ps. Tästä vielä loppukevennyksenä hiljattain bongaamani kirja.

Tarkemmin en tutustunut, mutta melko varma olen, ettei ollut minun tarinani osa tämän tutkimuksen aineistoa. Yst.terv.nimim. "Opiskelijuutta jo vuodesta 2007"