Vippis testaa extreme-lajeja: Maratonjonottaminen

Kahden ensimmäisen viikon saldoksi jäi yhteensä -0,9 kg. Tyytyväinen olen lukemaan, viisaammathan sanovat, että n. puoli kiloa viikossa olisi se sellainen määrä, minkä voisi saada pysymäänkin poissa. Ja yhtäältä tuohonkin aikaan mahtui pari-kolme rötvempää päivää loman merkeissä, joten näillä edetään!

Edelleenkin kipeä niska-hartia-olkapääseutu on pakoittanut minut pysymään pois useimmilta ryhmäliikuntatunneilta. Vaihtoehtoisia lajeja miettiessäni minulle tarjoutui mielenkiintoinen mahdollisuus päästä kokeilemaan erästä hiukan vähän vähemmän tunnettua liikuntamuotoa: maratonjonottamista!

Sparraamisen aloitin kyllä jo hyvissä ajoin, mutta henkinen valmentautuminen hioitui huippuunsa edellisiltana. Ajatuksenjuoksuni (joka on fyysistä juoksuani huomattavasti paljon vetreämpää) eteni jotenkin tämänsuuntaista rataa: "No kyllähän sinä nyt yhden niistä kolmestakymmenestä (varsin suurella alennuksella myytävästä avajaistarjous-)Mäkistä saat itsellesi jonotettua! --> Kolmekymmentä Omenaa ei ole kyllä kovinkaan paljon tämänkokoisessa kaupungissa. --> Liike aukeaa kymmeneltä. --> Itse menisin paikalle varmaankin kahdeksan seutuun ihan vaan varalta. --> Jos menisi paikalle viimeistään puoli kahdeksalta, niin kone olisi taattu."

Edellispäivän ja -illan tankkaus sujui hyvin, ja tunsin olevani hyvässä kunnossa seuraavan päivän koitosta ajatellen. Pakkailin vielä tärkeimmät varusteet jo illalla hyvissä ajoin valmiiksi, että aamun startti sujuisi jouheasti.

No, koska yksi erittäin suurena elämänohjeenani toistuva voimalause on "Koskaan ei voi tietää", ja koska olen aavistuksen stressiintaipuvainen kaikkeenvarautuja, löysin itseni liikkeen pihasta kello 6.00.

Itsellenikään ei nyt ihan hirveän suurena yllätyksenä tullut, että olin taatusti aivan ensimmäinen. Ja yhden naisen jonona vietinkin sitten seuraavat puolitoista tuntia.

Tämä sopi itsenäisestä puurtamisesta nauttivalle luonnolleni mitä mainioimmin. Sain kyllä satunnaisia kannustuksia pihan siistimisiä tekeviltä talonmiehiltä, mutta juuri nämä alun pitkät tunnit sain keskittyä ihan omaan hengitysrytmiin ja hyvän ajan tavoitteluun.

                           

Erityiskiitokset kuitenkin virtuaalitukiryhmälleni, jotka lämpimistä kodeistaan heräiltyään minua pikaviestimin tsemppasivat ahkeraan!

Suunnittelemani neulomiset, lukemiset ja mahdolliset tietokonetyöskentelyt estyivät vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi. Alkutaipaleellani ehdin nähdä niin vettä, räntää kuin luntakin. Tässä vaiheessa taputtelin itseäni olkapäälle siitä, että olin tullut hankkineeksi vedenkestävän matkapuhelin, jota pystyi huoletta näpräämään kosteista olosuhteista huolimatta. Myös sen käsinetila oli mitä loistavin toiminto tässä vaiheessa, eli näpyttely sujui vaikeuksitta sormikkaat kädessä.

Aamun kahvi- ja rahkatankkauksen jälkeen tein vielä pari lämmittelykierrosta, koska jonotuspaikkani ei ollut uhattuna.

Eli aivan kuvan oikeaa laitaa, portaita ylös ja rakennuksen viertä aina rakennuksen päähän saakka, ja sitten kuvan vasemmassa laidassa näkyvää jalkäytävää pitkin takaisin.

Täytyy kyllä myöntää, että kun näköpiiriin viimein ilmestyi muita alan harrastajia - onneksi tässäkin lajissa on mahdollista suorittaa puolimaratoneja ja rantaraitin kierroksia - olin onnellinen. Sain muilta jonottajilta myös paljon kannustuksia ja tsemppauksia.

Maalissa voiton tunne kuitenkin voimistui entisestään; niin toiset jonottajat kuin myymälän henkilökuntakin antoivat tunnustusta erittäin hyvässä hengessä ja olin (henkisen) kultamitalin suvereeni voittaja.

Tämän neljän tunnin rupeaman jälkeen kotiinpäin kävellessäni endorfiinia erittyi kyllä sellaisin rykäyksin, että yhtään ei ehtinyt harmitella edes edellisyön lyhyitä unia. Pohdiskelin kuitenkin, että tällaisellekaan maratonille ei vielä minun kunnollani kannata kovin montaa kertaa vuodessa lähteä. Mutta hyvänä senhetkisen kunnon mittarina se toimii todella loistavasti, ja antaa kyllä uutta tsemppiä tuleviin harjoitteluihin.

Mikäli tällainen maratonmuotoinen, yksilökeskeinen jonottaminen ei omalta lajilta tunnu, niin onneksi Suomessakin tarjoutuu ihan säännöllisin väliajoin mahdollisuuksia niin todellisiin ryhmäliikunta- kuin pikamatkajonottamisiinkin. Lehdet onneksi uutisoivat tapahtumista hyvinkin kattavasti, joten ei kun vain innolla mukaan. Tästä vielä innostusta nostattamaan pari linkkiä uutisiin viime vuoden isoimmista tapahtumista: Rovaniemellä Tokmannin ämpäreitä jonotti yli 400 ihmistä, Vantaalla jonotettiin yötä myöten yli kilometrin jonossa urheiluliikkeen avajaisiin ja Jämsässä nuoret jonottivat ilmaista kahvia R-kioskilta jo aamuyöllä.

Pieniä askeleita ihmiskunnalle, suuria harppauksia persjalkaisille

Tänään on ollut suurten muutosten päivä. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ei puhuta isoista asioista, mutta henkilökohtainen universumini onkin sitten laitettu uuteen kuosiin lattiasta kattoon! Nimittäin ruokaostoksia verkkaisesti aamulla rauhassa lähes tyhjässä kaupassa tehdessäni tulin ratkaisseeksi ihan useammankin maailmanluokan ongelman.

Aloitetaan välipala-gatesta.

Pitäisi vaan suosiolla uskoa, että jotain pientä naposteltavaa on hyvä kuljettaa mukana, ainakin niin kauan, että oppii pärjäämään tyystin ilman naposteluja. Silloin joskus aiemmin osasin syödä pähkinöitä ihan nälänsiirtotarkoituksessa, mutta nyttemmin taas en ole vaivautunut kuljettelemaan pähkinöisiä mukanani. Ja kun se nälkä sitten kuitenkin minut jostain aina yllättää, niin kylmätiskistä melko usein on saattanut tulla valittua jotain muuta kuin pähkinää. Vähän kun vielä ripsautan suolaa joukkoon ja hölskyttelen heidät suloisesti sekaisin, niin jo vot.

Toinen, ehkä vielä mittavampi ratkaistu ongelma liittyy suuruudenhulluuteeni ja yritykseen varautua kaikkeen.

Niin. Pyysin nimittäin vuosi sitten joululahjaksi itselleni pientä termosta, että voin kuljettaa omia juomia yliopistolla mukanani. Termosmuki minulta jo löytyi, mutta sehän ei tarpeeksi kauaa pitänyt kahvia lämpimänä. Noh, totesin, että se pienin markkinoilla oleva, 0,35 l on liian pieni termarikseni. Niinpä olin jo luullut valinneeni 0,5 l vetoisen yksilön. Sitten kuitenkin aloin pohtia, että entä jos... jos päivä sattuukin venymään, tai vaikkapa ydinsota syttymään ja joudun evakkoon pommisuojaan enkä pääse keittämään kahvia tai teetä moneen päivään, niin kun minulla on edes hiukan isompi termari mukanani, niin jo saan edes sen yhden ylimääräisen kupposellisen nautiskeltua. Idea tuntui silloin loistavalta, sillä eihän nyt 0,7 litrainen (vai olikos se peräti litran vetoinen? huu nous.) kovin paljon puolilitraista isompi ole. (Ahti, kuvassa vasemmalla.) Eihän se paljoa toki olekaan, mutta juuri sen verran, että varsinkin täytenäisenä painaa ihan kiitettävästi, ja onpa ympärysmitaltaankin sellainen, ettei sitä kyllä mukaan ole tullut otettua kuin ihan pariin kertaan. Ja on muuten illalla ollut vielä se yksi kylmä kupillinen pohjalla oikein kotiinviemisiksin... Joten tänään valitsin sitten reissullani kevyimmän ja ympärysmitaltaan repun sivutaskuun sopivamman puolilitraisen elämänkumppanin mukaani.

Termarin tuoteselosteessa lukee, että Retki-tuotteet on erityisesti kehitetty liikkuvalle ihmiselle. Onneksi eivät kassalla sitä huomanneet, vaan suostuivat myymään termarin minulle mutinoitta! Huomenna hän pääsee jo ihan testiin saakka. Ajattelin keittää jotain mukavaa maustettua mustaa teetä mukaani, ettei tarvitse puolta omaisuutta hukata kuppiloihin.

Ja nyt päästään kuulkaa oikein Vitnessiin kiinni. Tai ainakin sen teoriaan. Tämä kolmas juttu onkin sellainen, että olen suunnitellut sitä vuodesta 2007 asti. Jo hamasta fuksiudustani saakka olen joka vuosi tämän aikonut toteuttaa. Ja nyt viimein tänään investoin korkeakoululiikunnan (ent. yliopistoliikunta) tarraan!

Mikäli olen opiskelijatovereiden puheet tulkinnut oikein, tämä tarra oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikille kuntosaleille, mitä koko Keski-Suomesta löytyy, rajattomat Personal Rainerin palvelut, henkilökohtaisen pukuhuoneen Hall of Lamelle, oikeuden etuilla kaikkia nuorempia opiskelijoita (eli k a i k k i a) ruokajonoissa... Plus että ainakin maksuttoman pääsyn kahdelle yliopiston (maksulliselle) kuntosalille, huikean määrän ryhmäliikuntatunteja, palloiluvuoroja ja niin etelleen. Että nyt ei sit enää tartte miettiä, että alottasko jonkun uuden harrastuksen, vaan voin hankkiutua ihan tutulla ja turvallisella Seminaarinmäellä tervehenkisten harrastusten pariin ihan näine hyvineni.

Huomatkaa erityisesti sädehtivä hymyni! Näin se vaan liikunta ja sen suunnitteleminen heti vaikuttaa hyvinvointiin. Kuten kuvasta näkyy, niin kyllä ei natseinkaan nihilisti saa pidettyä naamaa peruslukemilla, kun lukemattomien lukuvuositarrojen vieressä on vihdoin ja viimein tämä mystinen liikuntatarra.

Lopuksi vielä pientä tuotetestausta! Mikä toki sekin oli pieni, mutta merkittävä löytö henkilökohtaisella välipalasarallani. Pohdiskelin nimittäin siinä aivan liian nälkäisenä ostoksia tehdessäni, että jotain välipalaa olisi saatava. Olin kuitenkin juuri juhlallisesti luvannut kartella vehnää vielä entistä tiuhemminkin, joten patonki oli jätettävä hyllyyn. Niinpä silmiini sattui aivan puolivahingossa, siinä kahvikermoja ostoskärryyn lappaessani tällainen purtelo.

En tiedä, onko tästä Laitilan kanatarhtan (varmaan heti se seuraava rakennus siinä virvoitusjuomatehtaan vieressä?) proteiinismoothiesta pyörinyt jossain isotkin mainokset (televisiota kun en omista ja netti-tvkin on hyvin vaihtelevalla käytöllä), mutta minulle tuttavuus oli aivan uusi! Suhtaudun tuotteeseen hiukkasen skeptisesti, ja suunnittelin mitä värikkäimpiä sanankäänteitä kuvaamaan, että kuinka sitä ihmisraukoille näläntunteeseen kaikkea sotkua myydäänkään. Mutta hyvänen aika, tuotehan oli varsin kelvollinen! Maku oli hiukan hapan, muttei liian. Ja erityisesti mukavan pehmeän vaniljainenkin olematta lainkaan öklömakea. Äkkimakeus nimittäin torppaa yleensä kaikki yritykseni juoda proteiini- ja jogurttijuomia. Lisätyn sokerin määrä tosin karkoittaa monesti ihan jo tuoteselostetta tutkiessa, ilman että juoma pääsee mukanani edes kassalle asti. Tässähän lisättyä sokeria ei ole lainkaan, ja makeutusaineenakin on vain steviaa! Se, mikä minut tämän purkin sai ylipäänsä ostamaan, oli se, että lisäaineita oli todella vähän, ja tuoteselosteen kaikki ainekset olivat jokseenkin tunnistettavia.

Jos jostain pitäisi miinusta antaa, niin pakkauskoko. Jos tuotteen kopsaisee tapaani kaupan kylmähyllystä välipalaksi, eikä ole tarkoitusta mennä kotiin toviin, niin yli tätä kyllä jää. Pakkaushan on kahden annoksen, mikä on sinällänsä heti juotavaksi tarkoitettuun tuotteeseen hiukan jännä valinta. Mutta uskon, että tulen kyllä toistekin ostaneeksi moista. Mutta tuu mukkaan just sillon, nii saat puolet itelles!

Ps. Blogissani on vierailtu jo lähes 700 kertaa (omia klikkauksiani niistä ehkä vain noin 500?) – valtaisat kiitokset teille kaikille <3