keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vitnessi on mielentila

Oli synkkä ja myrskyinen helmikuun yö, kun viimeksi päätin, että jotain on ihmislapsen itsellensä tehtävä, jos hän haluaa väleissä itsensä kanssa pysytellä.

Tai taisi se kuitenkin aamu olla. Eikä senhetkinen sääntilakaan jäänyt mieleen... Mutta että kalenteristani tajusin, että kokonainen kuukausi on nyt tällä resetillä menty.

No mitäkö olen oppinut ja mitäkö jäi käteen?

Jos kilogrammoissa mitataan, niin paremminkin olisi voinut mennä. Lähtöpaino siis 90,2 kg, nyt neljä viikkoa myöhemmin vaaka näytti 88,7 kg. Eli -1,5 kg kaikkinensa. Viikollensahan siitä ei jää kuin himpun alle 400 g. Mutta että joka tapauksessa miinuksen puolella ollaan. Tai siis plussan. Vai miten sen nyt haluaakaan ajatella.

Toisaalta olen tyytyväinen, että paino ei enempää tippunut. En nimittäin olisi sitä ansainnut, ja olisin jäänyt valheelliseen käsitykseen kaikkivoipaisuudestani. Neljään viikkoon kun on mahtunut pari talvilomapäivää, pari työmatkapäivää ja vielä vähän omain synttärein juhlintaakin. Eli joka viikolle on mahtunut päivästä kahteen sellaista, milloin olen antanut itseni syödä ainakin vähän miten sattuu. Plus että en ole ryhtynyt laskeskelemaan sen paremmin makroja kuin grammojakaan pöperöistä, ja nälkääkään en ole ehtinyt näkemään tai kuulemaan. Eli sensuuntaisin muutoksin on menty, joita kuvittelisin pystyväni pitämään yllä ihan pidempiäkin aikoja. Liikkuminen on jäänyt vielä marginaali-ilmiöksi, mutta tyvestähän sinne puuhun on kai aina noustava.

Mutta jaksaminen on lisinyt minulla huimasti. Tai sellainen yleinen mielentila. En tiedä, mikä tämän ilmeisen lumevaikutuksen on aiheuttanut, mutta kertakaikkiaan olen saanut aikaiseksi jo vaikka ja mitä! Niin työt, opinnot kuin kotopuolen arkijudanssit ovat tuntuneet rullaavan eteenpäin melkein kuin itsekseen, tietokoneella vietetty hukka-aika on vähentynyt valtaisasti, ja illallakin on tuntuneet tunnit riittävän selvästi paljon aiempaa pidemmälle. Tietysti kevät on tässä edesauttava tekijä taatusti, mutta ihan se ei kuitenkaan taida riittää kaikkea selittämään.

Yksi suuri, koko perhettä koskeva muutos tässä tuli myös ajettua sisään. Nimittäin koko sen ajan, mitä olen äitinä oloa harrastunut, olen uhonnut, että meillä ei päivässä kahta lämmintä ruokaa syödä. Minun lapsuudenkodissani ei sellaista harrastettu, ja näin tasapainoinen ja miellyttävä ihminen on minustakin kasvanut, joten mitäpä sitä hyvää perinnettä suotta muuttamaan. Mutta nyt kun taloudesta löytyy kaksi esiteini-ikäistä sälliä, ja jääkaappi tuntuu mystisesti tyhjentyvän aivan itsekseen, jouduin vakavalle itsetu(t)kistelun paikalle. Niinpä sanoin, että no kokeillaan. Että jos se muun syödyn ruoan määrää vähentää, niin jatketaan toki samalla linjalla.

Ja kyllä nyt on minun tappioni myönnettävä. Että kyllähän se vain vähentää ruokalaskua. Ja lisää kansalaisten tyytyväisyyttä. Ja on kovasti mukava tapa istahtaa porukalla vielä sitten pöydän ääreenkin kuulumisia vaihtamaan.

Mutta nielen häviöni urhoollisesti. Koska tämä on tähän ikään mennessä havaitsemistani puutteistani ainoa, pystynen elämään sen tiedon kanssa.

Nyt jos sinulla muuten on jotain huikeita helpon, nopean, maistuvan ja järkeväravintosisältöisen arkiruoan reseptiä, niin kerropa se minulle! Porkkanasosekeitto havaittiin erittäin toimivaksi evääksi jo kertaalleen, ja nyt on kokeilun alla linssikeitto. Kriteereinä siis sellaisia, että 1) ei peruna-, pasta tai riisipohjaista, 2) maistuvaa myös useampana päivänä uudelleen lämmitettynä ja 3) suhteellisen helppo tehdä, eli että hän ihan hollin viihtyisi itsekseen kattilassa tai uunissa hautumassa.

Mutta niin. Eiköhän tässä ollut taas yhdelle kerralle asiaa tarpeeksi. *Joku ihanan kliseisen ällöpöllöpöö vaaleanpunainen ajatushattarapäätöstoivotus tähän vielä kaikille lopuksi*

5 kommenttia:

  1. Suosittelen kaikille perunansyöntiä! On heleppua ja hyvvää ja halapaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sulla, Hilla, vaa oo niinko oma lehemä ojasa ny tän asian kans? ;)

      Poista
  2. HIllalla taitaa olla noin 150 hehtaaria omaa lehmää ojassa. No, siitä huolimatta, uuniperunat ovat muuten helppo ja hyvä tapa ruokkia perhe. Kääräiset heidät aluminifolioon ja unohdat tunniksi uuniin. Sieppaat jääkaapista vähärasvaisen kermaviilin, sipaiset sinne hiukan sitruunamehua, kinkunsuikaleita ja pippuria, kenties ripaus suolaa. Kylkeen salaattia, jos jaksaa. Ainahan ei jaksa ja saavathan nuo tenavat sitä päiväkodissa/koulussa.

    Ja mitä sun blogikirjoitukseen muuten tulee, tuo painonpudotus 1,8 kg on hieno saldo kuukauden mittaisesta elämänmuutoksesta ja suosittlen lämpimästi jatkamaan valitsemallasi tiellä. Ajattele tuo 1,8 kiloa voissa ja lado mielikuvituksessasi voikimpaleet pöydälle - avot, se on paljon!

    VastaaPoista
  3. Ja nyt mä lähetän sulle kuntoilulähettilään, suloisen ja kiltin sporttisen pienen spanielin. Tekisi mieleni sanoa, että raahauduhan sen perässä hyvä tovi aina kun ehdit, koska se tekee sinulle hyvää. Ja kiitos vielä tätäkin kautta, että lupauduit sutenööriksi.

    VastaaPoista
  4. Kana/tofu/mitälie-vokkia. Ja sitte kaalilaatikkoa. Teet valmiiks edellisiltana. Ja laitat koskenlaskijaa siihen, nii se o oikeen hyvää.

    VastaaPoista